26.1.25
jenkki-pentuja odotettavissa !!!
5.10.24
meillä on pentuja!
2.8.23
pentukamari
15.11.23
Mico ja Disney
sheltteihin
MISTÄ KAIKKI ALKOI?![]() Tästä sitten syttyi kipinä saada vielä parempi harrastuskoira ja kiinostus myös kasvattamiseen alkoi itää. Olin nyt jo myös antanut pikkusormeni yhdistystoiminnalle ja aktiivisesti mukana SCY Pirkanmaan alaosaston touhuissa (sihteeri, toko-kouluttaja...). Jossain näyttelyssä oli kokenut "herätyksen" eli nähnyt sen unelma collien ja se oli Sunsweet Up To The Top - aivan fantastinen sininen narttu. Ja sellaisen minäkin halusin. Vuonna 1991 sainkin sitten mustan nartun Tintin (Tinker's Copyright Control) joka oli vahvasti linjattu legendaariseen Poppikseen (Sunsweet Blue Is The Pop) joka oli myös tuon unelmani isä. Eli aloin olla jäljillä... Tintti oli elämän koira! Upea kaiklta osin. Ei ehkä mikään huippu näyttelykoira mutta paljolti sitä mitä hain. Luonne oli täysi kymppi. Tintin laji oli haku jota harrastettiin aktiivisesti. Myös pelastuskoirapuolella Tintti suoritti loppukokeen. Tintti myös synnytti ensimmäiset Copystyle pennut vuonna 1995. Kasvattaja urani alku oli kunnon opetus siitä että helpolla ei pääse. Uros jota halusin käyttää ei astunut. Niimpä käytin sen isää. Synnytys ei käynnistynyt joten edessä oli sectio. Tuloksena 3 pentua joista yksi kuollut. Seuraavana yönä narttupentu alkaa krampaamaan joten se pääsi sateenkaarisillalle. Siispä laatikossa yksi tomera uros pentu. Se saikin sitten kasvukavereikseen kaksi nahkapentua ja eihän siitä sitten voinut luopua vaan Noppa (Copystyle Place Your Bets) jäi kotiin. Valitettavasti Noppa jäi auton alle vain puoli vuotiaana. Shokki Nopan poismenosta oli kova ja ystävät tulivat apuun. Äkkiä minulla olikin upea soopeli poika Bobby (Sunsweet Make Your Move) elämäni suuri rakkaus ja upea persoona. Bobby menestyi näyttelyissä upeasti mutta oli luonteeltaan todella vaikea. Bobbystä jouduttiinkin luopumaan kun Nea syntyi. Se sininen vaan oli ollut suuri haaveeni ja niimpä sain sitten ostaa Simonin (Scandyline King's Kismet) ja myös Simon loisti näyttelykehissä. Simon kuoli äkillisesti maksan pettäessä.
Sitten tuli ajankohtaiseksi hankkia hieman vierastaverta ja ostin suloisen vaalean soopeli nartun Diivan (Sunsweet Love On The Run). Diiva kiersi paljon kehiä kanssani ja teki yhden pentueen (josta Aada jatkaa sukua Sweet Me-kennelissä). Diiva muutti sitten Porvooseen ja elää nyt prinsessaelämää Mian silmäteränä.
Fanni teki Teddyn kanssa pentueen vuonna 2009 josta sijoitin Meten (Copystyle All About You). Mette on menestynyt kivasti näyttelyissä (sertti) ja saikin sitten pentueen vuonna 2011. Näistä pojista varmaan tullaan kuulemaan vielä :-) Fanni teki viimeisen pentueensa 2010 (isänä Ch Starsong Whisky Bandit) josta kotiin jäi soopeli tyttö Karkki (Copystyle Creme Caramel) ja sijoitukseen trikki Rytmi (Copystyle Chocolate Chip). Vuonna 2012 Karkki sai kaksi ihanaa tyttöpentua (isä FI MVA Helskon Pavarotti) joista Hertta (Copystyle More Than A Wish) meni sijoitukseen. Diivan lapsen lapsi Dylan saapui vahvistamaan laumamme ja minkä pojan Tea minulle myikään! Menestystä kehissä on ropissut ja Dylanin luonne on aivan fantastinen, hassu höpönassu ;-) Fannin linja on nyt valitettavsti katkennut kennelissämme. Ja pyrimme jatkamaan uusin tuulin. Diivan tyttären poika Dylan (Multi Ch Sweet Me Believe In Dream) on jättänyt lähtemättömän tassunjälkensä niin minun kasvatustyöhön kuin koko Suomen shelttikantaan (2018 ja 2019 vuoeden jalostusuros). Nyt kotona Dylanin lisäksi sen tytär Mocca (Multi Ch Bluemeadow's Sweet Raspberry Pie) ja poika Anton (Gwenda Day After Day). Vuonna 2020 tehtiin jälleen yhteistyötä kennel Karaatin kanssa ja sain takaisin palan Fannin linjaa kun Loru (rekisteröitiin minun kennelnimelle) tuli meille. Loru on Fannin tyttären tyttären tyttären tytär. Vuonna 2021 muutaman pienen sattuman katutta meille kotiutui amerikancockerspanieli Casper. On ollut suuri etuoikeus päästä tutustumaan tähän upeaan rotuun. Kiitos kennel Little Life! Ja koska ei yksi ilman paria tuli vielä samana vuonna meille Ben. Ja sitten 2023 Benin tyttö Greta. TAVOITTEET KASVATTAJANA Koiraharrastus ja kasvatus on minulle sydämen asia, elämäntapa. Sheltti on pimenkoira jonka kuuluu liikkua upealla askeleella, vaivattomasti ja sheltin tulee jaksaa liikkua. Eli rakenne ja liikkeet. Ilman oikeaa rakennetta tähän ei pystytä. Ja kun rakenteen hukkaa menee monta sukupolvea sen korjaamiseen. Minulla on ollut onni saada Fannin kaltainen kantanarttu joka on oikein rakentunut. Tästä pidän kiinni kynsin ja hampain. En halua nähdä sipsuttelevaa Copystyle shelttiä... Luonne. Siitä ei tingitä. Emman kanssa aikoinnan vuodatettiin verta, hikeä ja kyyneleitä jotta sain sen koulutettua. Se opetti mitä en halua - arkaa koiraa. Ja tämän eteen tee töitä niin jalostus valinnoissa kuin pentujen kanssa puuhaillessani ennen kuin ne muuttavat uuteen kotiin. Terveys on tietenkin a ja o. Ja terveys niin, että kasvattini elää pitkän ja hyvän elämän ilman jokapäiväisiä ongelmia.Sheltin pitää olla kaunis katsella ja ilo omistaa!!! Ja tämän kaiken kruunaa tietenkin se shelttipää oikealla ilmeellä ja korvilla... OMA HARRASTUNEISUUTENI JA LUOTTAMUSTEHTÄVÄT Ennen lapsieni syntymää olin yhdistysaktiivi. Ensin Collieyhdistyksessä ja sitten Hämeen Shelteissä. Toimin vuosia myös kehäsihteerinä ja monien näyttelyiden toimikunnissa (mm. Tampereen KV, collieiden ja shelttien erikoisnäyttelyt). Olen saanut Collieyhdistyksen kultaisen ansiomerkin. PERHEOlen kolmen lapsen yksinhuoltaja. Lapseni ovat Nea (s. 2002), Niko (s. 2004) ja Netta (s. 2011). Asumme nyt Netan kanssa Hämeenkyrössä maalaismaisemissa. Meillä on lisäksi kaksi kissaa ja kani. |